perjantai 28. joulukuuta 2007
Välipäivien talkoot
Onneksemme saimme äidin ja isän apuun välipäivien remonttirutistukseen. Kynnykset tulivat entistä ehompaan kuntoon ja keittiöön saataneen vielä tämän vuoden puolella kaappeihin tuunatut ovet. Huomaa maalarinteippitaideteos pöydällä.
maanantai 10. joulukuuta 2007
Remontti jatkuu
torstai 19. heinäkuuta 2007
Väitös suoritettu
Kirjan, karonkan ja muiden väitökseen kuuluvien asioiden järjestelemiseen meni yllättävän paljon aikaa juuri väitöstä edeltävinä viikkoina ja päivinä. Huvittavana yksityiskohtana pitää mainita kirjan kansi, jonka ensimmäisestä vedoksesta otsikosta puuttui yksi sana ja toisesta sanasta yksi tavu. Onneksi huomasin ennen kuin kansia oli painettu...
Karonkan järjestelyistä en olisi ikinä selvinnyt ilman tehokasta järjestelytiimiäni, jolle kuuluu suuri kiitos illan onnistumisesta. Mitä sitä ihminen tekisikään ilman hyviä ystäviä?
Ennen väitöstilaisuuden alkua jännitti lähinnä, kuinka paha olo iskee jossain vaiheessa väitöstä, jos se venyy kovin pitkäksi. Kesäkuun alkupäivinä näet ilmeni, että meidän perheessä on uusi elämä vireillä. No, väitös ei venynyt liian pitkäksi, että paha olo olisi ehtinyt iskemään eikä muutenkaan juuri jännittänyt enää siinä paikan päällä. Edellisenä yönä tosin heräsin siihen että vapisin hermostuksissani kauttaaltaan, mutta nukuin kuitenkin uudelleen. Nyt jännitetään enää millaisen lausunnon vastaväittäjä antaa, mutta sen kuulee sitten vasta loman jälkeen.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2007
Kirjan korjaukset
maanantai 28. toukokuuta 2007
Listojen kauneushoito

tiistai 22. toukokuuta 2007
Mittavirhe
Äidille matkailua remontti - Häme -välillä siunaantui sitten lopulta enemmänkin, kun isin puhelin jäi hengaileman remonttiin vielä sunnuntain ja maanatain väliseksi yöksi ja äiti autoili heti kotiin päästyään takaisin poimimaan puhelimen talteen.
perjantai 18. toukokuuta 2007
Kirjan 3. luovutus
Tällähetkellä siis kirja on kahden virallisesti valitun esitarkastajan käsissä tai todennäköisemmin työpöydällä muiden papereiden joukossa. Ohjaajien virallinen valinta tapahtui lähinnä siten, että mietittiin ohjaajien kavereita, joilla on riittävä asema ja jotka ovat mahdollisesti palveluksen ohjaajille velkaa ja hyväksytettiin ehdotus laitoksella. Olen ainakin vielä tyytyväinen valintaan. Kirjan toinen kopio lähti Australiaan ja toinen postitettiin vain muutaman sadan kilometrin päähän.
Ja taas odotellaan, millaisia korjauksia tulee tällä kertaa tehtäväksi.
tiistai 15. toukokuuta 2007
perjantai 11. toukokuuta 2007
Remontti jatkuu
tiistai 8. toukokuuta 2007
Baton Rouge
Viimeisimmät päivät olemme oleilleet tämän näköisessä "paratiisissa". Lämmintä on ollut, suomalaiselle jopa vähän liikaa. Ihmettelemään on päästy Amerikkalaisia asioita mm. suuri äänistä ukkosta ja sadetta - saavista kaataen. Monta asiaa täällä toimii toisin kuin kotona on totuttu. Tutkijalle täällä lienee kuitekin ainutlaatuinen työskentely-ympäristö. Saa nähdä, tullaanko tänne toistekin hikoilemaan.
perjantai 4. toukokuuta 2007
DC 2
sunnuntai 29. huhtikuuta 2007
Washington DC
Tässä välissä jäi remontti odottelemaan ja remontoijat lähtivät matkailemaan (stressilomalle kait). Matkalla kaikki sujui oikein mutkattomasti, mutta silti matkan päätteeksi oli olo kovin ryytynyt. Tänään leppoisan aamun jälkeen jaksoimme kuitenkin vähän jalkautua ja käydä ottamassa pakolliset otokset kartanosta naapurissa, jonka kattoa voi jopa katsella huoneemme ikkunasta.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2007
Tapetointi
maanantai 16. huhtikuuta 2007
Kevät muistoja
perjantai 13. huhtikuuta 2007
Kirjan 2. luovutus
Pääsiäispäivät
lauantai 7. huhtikuuta 2007
Pitkäperjantain talkoot

torstai 5. huhtikuuta 2007
Sisustussuunnittelua
sunnuntai 1. huhtikuuta 2007
Talkoolaisia
perjantai 30. maaliskuuta 2007
1. yhtiökokous
Tilaisuus oli positiivinen. Asioista keskusteltiin avoimesti ja asiallisesti, mutta silti tuntui, että myös harmitukset tuli esille ja niistä toivottavasti päästiin myös eroon. Ennen kaikkea mukavan olon jätti tilaisuuden jälkeen meidän kanssa juttelemaan jääneet naapurit, jotka kyselivät remontin etenemisestä, muuttopäivästä ja tupareista. Tunsimme olomme tervetulleiksi mukavaan ja välittävään yhteisöön!
sunnuntai 25. maaliskuuta 2007
Luontoretki
Eilisen päivän kohokohdaksi nousee luontoretkemme. Ajelimme Leivonmäen kansallispuistoon. Patikoimme hetken. Teimme ruokaa nuotiolla. Juttelimme muutaman muun nuotiopaikalle pysähtyneen retkiseurueen kanssa. Nautimme auringon paisteesta. Teimme kevään viimeisen lenkin jäällä. (Ihan joka kohtaan ei enää uskaltanut mennä ja ilman vedenpitäviä jalkineita oli rajoituksia vähän enemmän.) Kuvasin, kun jokin silmää miellytti. Nautimme luonnon "hiljaisuudesta". Kuuntelimme jään sulamista. Tarkkailimme kevään ensimmäisiä perhosia. Kuuntelimme lintujen laulua. Olimme. Nautiskelimme kiireettömyydestä. Ihanaa, harvinaista herkkua!
Lepopäivä

torstai 22. maaliskuuta 2007
Seinät 14
Seinät 13
maanantai 19. maaliskuuta 2007
Seinät 12

keskiviikko 14. maaliskuuta 2007
Seinät 11
perjantai 9. maaliskuuta 2007
Kirjan 1. luovutus
Oikeastaan tämä ei vielä tunnu miltään oikealta luovutukselta, kun kirja ei ole lähtenyt ulos "omasta piiristä". Tässä vaiheesa on vain keskeneräinen olo ja odotus - milloin se karmea kaikki mehut puristava loppurutistus alkaa. Vähän jännittää myös, miten paljon ja miten isoa korjattavaa ohjaajilta tulee.
Vapauttavan tunteen tilanteeseen tuo mahdollisuus hengähtää ja puuhailla uusien aiheiden parissa muutaman päivän tai viikon.
torstai 8. maaliskuuta 2007
Seinät 10

Eteisen toinen ikkuna aiheutti sitten enemmän päänsärkyä. Kakkosneloset, joiden oli tarkoitus tulla tukemaan ikkunan toista runaa olivat menneet venkuralle ja niin ikkunan tekeminen piti siirtää tuonnemmaksi kunhan uudet tukipuut on hankittu.
Seinät 9
lauantai 3. maaliskuuta 2007
tiistai 27. helmikuuta 2007
Hammasharjan kierrätys
torstai 22. helmikuuta 2007
Neuvoja

sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Seinät 7
torstai 15. helmikuuta 2007
Remonttipöly
maanantai 12. helmikuuta 2007
Pölytaidetta
sunnuntai 11. helmikuuta 2007
Seinät 6
Tämän sunnuntain urakkaan kuului kasoiksi muuttuneen seinän osan roudaus ulos asunnosta ja peräkärryllä pois. Kiitokset peräkärryn lainasta. Homma kävi sukkelammin kuin osasin odottaa. Kiitos ahkerille talkoolaisille. Heidän ansiostaan saimme seinän jäänteiden lisäksi poistettua kämpästä myös hajotettujen kaappien osat, pölyiset suojamuovit ja makuuhuoneen tapetit. Luovuimme myös seinän hajotukseen käytetyistä laitteista, joiden lainasta kiitämme toisen asianomaisen setää.
Seinät 5
keskiviikko 7. helmikuuta 2007
Seinät 4
Yksi konttorirotta ja yksi labrahiiri (asianosaiset) onnistuivat pilkkomaan yhdessä työpäivässä 2/3 siitä seinän osasta, joka oli tarkoitus eliminoida. Onneksi mitään ylimääräistä ei lähtenyt mukaan.
My man
Raavas työ on tottumattomalle rankkaa hommaa. Olosuhteet olivat sisällä helteiset (ulkona n. -30) ja pöly sanoin kuvaamaton. Mies jaksoi kuitenkin heilua raskastekoisen rälläkän (käytettiin seinän sahaamiseen) ja piikkauskoneen (kuvassa) kanssa monta tuntia yhteen menoon. Voin vain nostaa pölyistä hattuani. Tällaista aloittelijaa hämmästytti myös, miten hyvin laadukkaat hengityssuojaimet toimivat. Hernerokkapölyssä pystyi hengittämään täysin vaivattomasti.
Maa
Minun voimani riittivät pölyimurin on/off napin käyttöön ja betonin sisältä paljastuvien rautalankojen katkomiseen voimapihdeillä. Silti illalla tuntui kuin olisi päivän työn tehnyt. Purkupäivä oli kokemus! Mukavaa vaihtelua väikkärin kirjoittamiseen.