tiistai 27. helmikuuta 2007

Kynnyksen kiillotus

Työn jälki on silmin havaittavaa.
.
Uudenkiiltävä vanha

Hammasharjan kierrätys

Viikoloppuna meillä kävi kylässä ahkera apulainen. Hapettuneet messinkikynnyslistat saivat kyytiä ja hammasharja pääsi kierrätykseen. Mitäköhän sillä voisi seuraavaksi pestä?

Hammasharjan toinen elämä

torstai 22. helmikuuta 2007

Neuvoja

Nyt ollaan remontissa tultu siihen pisteeseen, että purkamisen aika vaihtuu rakentamisen ajaksi. Rakentaminen aloitetaan kokeneempien antamien ohjeiden mukaan ylhäältä päin, kattojen maalaamisella. Röpelörapatun katon maalaamisesta mitään tietämättöminä ajattelimme kysyä lisää neuvoja ammattilaisilta. Soitin Tikkurilan maalilinjalle ja sain hyvät ohjeet siitä, mitä maalia voi käyttää, jos katto on aimmin maalattu tai jos ei ole.

Neuvoja tapetilla

Tuntui mukavalta saada suoria vastauksia juuri omiin kysymyksiin. Paljon palkitsevampaa kuin ohjeiden etsiminen hakusanojen avulla netistä. Mitä yhteiskuntamme onkaan menettämässä vähentäessään henkilökohtaista palvelua? Ja mitä "hullun töitä" me olisimme jo ehtineet tehdä ilman hyviä neuvoja?

sunnuntai 18. helmikuuta 2007

Seinät 7

Tänään liotettiin viimeiset tapetit jätesäkkeihin. Homma sujui mukavissa tunnelmissa kiitos isin hyvän sanomalehti-idean ja vapaaehtoisen remonttiseuran.

väliaikaista lehtitapettia
.
Remontoijien sunnuntairuokavalio on uhkaavasti siirtymässä pizza-dietin puolelle. Se vaan on niin helppoa tilata pizzat, kun vatsa kurnii ja päälikuori on pölyn peitossa. Täytynee pitää vara, ettei tästä tule pidempi aikainen tapa.

torstai 15. helmikuuta 2007

Remonttipöly

Alku viikosta on ollut remontissa vähän rauhallisempaa. Viimeisiä purkuöitä on yritetty saada tehtyä ja pölyisen seinän hajotuksen jäljiltä on ollut vähän siivottavaa. Mutta ennen kaikkea on yritetty vähän hengähtää, miettiä missä mennään ja mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. On pyydetty tarjouksia lattian hionnasta ja sähkötöistä. Ja remonttimukavuutta on pyritty lisäämään pesemällä pölyiset remonttivaatteet.

Puhdasta pintaa pölysuojan takana

maanantai 12. helmikuuta 2007

Pölytaidetta

Remonttisotkujen keskellä voi aina välillä havaita joitain hassuja tai jopa kauniin näköisiä yksityiskohtia. Se miltä asiat näyttävät riippuu usein näkökulmasta. Harvasta asiasta ei voi löytää mitään huvittavaa tai kaunista.

Hiiren hiekkaa

Pölykukka

sunnuntai 11. helmikuuta 2007

Seinät 6

Seinän palat odottamassa lähtöä

Tämän sunnuntain urakkaan kuului kasoiksi muuttuneen seinän osan roudaus ulos asunnosta ja peräkärryllä pois. Kiitokset peräkärryn lainasta. Homma kävi sukkelammin kuin osasin odottaa. Kiitos ahkerille talkoolaisille. Heidän ansiostaan saimme seinän jäänteiden lisäksi poistettua kämpästä myös hajotettujen kaappien osat, pölyiset suojamuovit ja makuuhuoneen tapetit. Luovuimme myös seinän hajotukseen käytetyistä laitteista, joiden lainasta kiitämme toisen asianomaisen setää.


Purkulaitteisto rivissä

Seinät 5

Jo muutaman päivän seinä, tai osa siitä, on maanut lattialla kahtena betonikasana. Kiitos viimeisen kolmanneksen pudotuksesta ja paloittelusta kuuluu kahdelle ahkeralle piikkaajalle. Ja erityinen kiitos myös kärsivällisille naapureille, joista jälkikäteen kuulimme erään joutuneen mahataudissa kuuntelemaan meidän seinän pilkkomista. Olemme pahoillamme.

Uusi väylä keittiöön

keskiviikko 7. helmikuuta 2007

Seinät 4

Yksi konttorirotta ja yksi labrahiiri (asianosaiset) onnistuivat pilkkomaan yhdessä työpäivässä 2/3 siitä seinän osasta, joka oli tarkoitus eliminoida. Onneksi mitään ylimääräistä ei lähtenyt mukaan.

My man

Raavas työ on tottumattomalle rankkaa hommaa. Olosuhteet olivat sisällä helteiset (ulkona n. -30) ja pöly sanoin kuvaamaton. Mies jaksoi kuitenkin heilua raskastekoisen rälläkän (käytettiin seinän sahaamiseen) ja piikkauskoneen (kuvassa) kanssa monta tuntia yhteen menoon. Voin vain nostaa pölyistä hattuani. Tällaista aloittelijaa hämmästytti myös, miten hyvin laadukkaat hengityssuojaimet toimivat. Hernerokkapölyssä pystyi hengittämään täysin vaivattomasti.

Maa

Minun voimani riittivät pölyimurin on/off napin käyttöön ja betonin sisältä paljastuvien rautalankojen katkomiseen voimapihdeillä. Silti illalla tuntui kuin olisi päivän työn tehnyt. Purkupäivä oli kokemus! Mukavaa vaihtelua väikkärin kirjoittamiseen.

Keittiö pukeutuu muoviin

Edellispäivänä alkoi asunnon ensimmäinen sisustuskierros. Näin kun talven pakkaset on kovimmillaan saattaa olla lämpötehokasta peittää ikkunat muovilla (ja siinä samassa vähän muutakin seinä ym. pintaa). Asuntoon saa mukavan hikisen tunnelman ulkona paukkuvasta yli 20 asteen pakkasesta huolimatta. Mitä pidätte muovikeittiö-mallistosta? Uskoisin sen toimivan hyvin laihduttajan keittiönä ellei se sitten aja jääkaapilta pikaruoalle.

Muovikeittiö

lauantai 3. helmikuuta 2007

Kaapin paikka

70-luvulla oli tapana merkata kaapin paikka asuntoon jälkipolvillekin ilmeisellä tavalla. Seinää kaapin takaa on turha kummemmin tasoittaa tai käsitellä millään ja lattiaan ei tarvita pinnoitetta kaapin alla. Miten lienee nykyisin rakennettavissa asunnoissa?

Kaapin paikka

Seinät 3

Joku asunnossa aiemmin asunut on nähtävästi pitänyt voimakkaista sisustusväreistä, kuten punainen. Hyvä meille - tummalla pohjalla näkyy seinään tulevan aukon rajat helposti, vaikka maalarinteipillä piirrettynä.

Aukkoa odottava betoniseinä

perjantai 2. helmikuuta 2007

Seinät 2

Tapetit alkavat saada kyytiä. Takaa paljastuu betoniseinä muhkuineen ja möykkyineen. Taitaa tarvita vähän tasoitusta vielä ennen uutta pintaa ja pinnan ja seinän väliin voisi sipaista kerroksen pohjamaalia.
Olohuoneen seinä 29.1.07

Seinät 1

Kerrankin saa piirtää seinään ihan luvan kanssa.

Copyright: vapaaehtoinen remonttimies